Vaikka tätä reaktiota tulkitaan usein peloksi, se voi liittyä kontrolliin, turvallisuuteen ja siihen, miten kukin ihminen suhtautuu tiettyyn luonnonympäristöön.
Sisältö
Meressä uimisen sietämättömyys on yleisempää kuin luulisi, vaikka monet ihmiset yhdistävät kesän ja loman vesillä rentoutumiseen. Psykologisesta näkökulmasta tämä mieltymys voi liittyä siihen, miten aivot käsittelevät tietoa turvallisuudesta, hallinnasta ja avoimuudesta tuntemattomaan, eikä pelkästään suoraan pelkoon.
Psykologi Martin Anthony, psykologian professori Toronton metropolialueen yliopistossa, selittää, että syvän veden välttäminen on luonteeltaan evoluutiota: ihmisen aivot on ohjelmoitu havaitsemaan potentiaaliset uhat tilanteissa, joissa tilanne on hallitsemattomassa, kuten avomerellä. Tämä reaktio ei aina ilmene tietoisena pelkona, vaan pikemminkin epämukavuutena, vastenmielisyytenä tai kiinnostuksen puutteena sukellusta kohtaan.
Emotionaalisesta näkökulmasta meri on arvaamaton tila: tuntemattomat syvyydet, virtaukset, aallot ja tukevan jalansijan puuttuminen. Joillakin ihmisillä tämä aiheuttaa automaattisen ahdistuneen reaktion, vaikka he rationaalisesti ymmärtävät, että välitöntä vaaraa ei ole. Kyse ei välttämättä ole fobiasta, vaan pikemminkin itsesuojelusta.
Lisäksi akvafobian ja välttelevän käyttäytymisen tutkimukset, kuten Clevelandin klinikan julkaisemat tutkimukset, osoittavat, että aiemmat kokemukset – esimerkiksi veden nieleminen, putoaminen tai vaarallisen tilanteen havainnointi – voivat jättää emotionaalisen jäljen, joka vaikuttaa aikuisen elämään, vaikka nämä muistot eivät ole tietoisuudessa läsnä.
Miksi jotkut ihmiset välttävät merta, psykologian mukaan.
- Tarve hallita: syvällä merellä on luovuttava vakaudesta ja kiintopisteistä.
- Evoluution vastaus: epävarmuuden olosuhteissa aivot suosivat turvallisuutta.
- Aikaisemmat kokemukset: Epämiellyttävät tai negatiiviset tilanteet voivat vahvistaa välttelyä.
- Kehon lisääntynyt herkkyys: jotkut ihmiset kokevat ärsykkeet, kuten kylmyyden, aallot tai liikkeen, voimakkaammin.
- Henkilökohtaiset mieltymykset: kaikki eivät pidä samoista fyysisistä tuntemuksista tai tilanteista.
Lopulta haluttomuus mennä merelle ei tarkoita pelkurimaisuutta tai irrationaalista pelkoa. Se voi olla sopeutuva psykologinen reaktio, ilmentymä aistimellisista mieltymyksistä tai tapa kuunnella omia sisäisiä tunteita. Psykologisesta näkökulmasta on selvää, että nautinto ei ole universaalia ja että omien rajoitusten kunnioittaminen on myös eräänlainen hyvinvointi.
Miten merta kokevat ne, jotka välttävät sitä?
Monille ihmisille rantaloma tuo nautintoa muustakin kuin rannasta itsestään: he kävelevät, ottavat aurinkoa tai vain nauttivat maisemasta. Tällaisissa tapauksissa meri ei tuota nautintoa, vaan aiheuttaa pikemminkin lievän energian aallon tai epämukavuuden. Tämä ei viittaa psykologiseen ongelmaan, vaan pikemminkin erilaiseen tapaan olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.
Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että terapia on hyödyllistä vain silloin, kun välttely aiheuttaa voimakasta stressiä tai haittaa jokapäiväistä elämää. Useimmissa tapauksissa kyse on vain järkevästä valinnasta, joka määräytyy henkilökohtaisen historian, biologisten ominaisuuksien ja kunkin ihmisen tavan hahmottaa maailmaa perusteella.
