Tutkijat ja avaruusjärjestöt analysoivat mahdollisuutta luoda ”hallittujen törmäysten alueita” tieteellisen ja historiallisen vahingon välttämiseksi.
Tutkijat varoittavat, että jotkut luonnollisen satelliitin alueet voivat muuttua satelliittien ja käytetyn laitteiston vaikutuksille alttiiksi alueiksi – tämän ratkaisun tarkoituksena on estää vahingot alueille, joilla on suuri tieteellinen, historiallinen tai kulttuurinen arvo.
Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana luku Kuun ympärillä kiertäviä satelliitteja jatkaa kasvuaan , koska avaruusjärjestöt ja yksityiset yritykset suunnittelevat pysyvien tukikohtien perustamista, tieteellisten kokeiden suorittamista ja mineraaliesiintymien tutkimista.
Tämän kehityksen tukemiseksi on tarkoitus luoda satelliittiryhmiä, jotka on tarkoitettu viestintä-, navigointi- ja paikannustehtäviin, samanlaisia kuin ne, jotka toimivat nykyään Maan kiertoradalla.
Ongelma syntyy, kun näiden satelliittien polttoaine loppuu tai niiden käyttöikä päättyy. Toisin kuin maata kiertävällä radalla, jossa laitteet voivat tuhoutua ilmakehään saapuessaan, Kuussa ei ole suojaavaa kerrosta. Tämä rajoittaa operaattoreiden mahdollisuuksia hävittää vanhentuneita laitteita.
”Nämä satelliitit törmäävät väistämättä Kuuhun, mikä voi muuttaa sen roskien kaatopaikaksi”, varoitti Fiona Thompson, Durhamin yliopiston vanhempi tutkija, puhuessaan asiantuntijoille Space-Comm-konferenssissa Glasgow’ssa. Tutkija korosti tarvetta ennakoida ongelma, joka ei ole vielä kiireellinen, mutta voi nopeasti kärjistyä.
Yksi suurimmista ongelmista on, että lukuisat hallitsemattomat törmäykset voivat vahingoittaa tieteellisiä kohteita, tulevaa infrastruktuuria tai historiallisia paikkoja, kuten Apollo-mission jälkiä. Lisäksi jotkut koskemattomat alueet Kuussa voivat menettää arvonsa luonnollisina laboratorioina, jos ne häiritään ihmisen aiheuttamilla jätteillä.
Näiden törmäysten fyysiset seuraukset ovat myös merkittävät. Tutkijat sanovat, että satelliitit törmäävät Kuun pintaan nopeudella, joka on lähes 1,9 kilometriä sekunnissa. Tällaisella energialla törmäykset aiheuttavat voimakkaita tärinöitä, jotka voivat häiritä herkän laitteiston toimintaa sekä muodostaa kraattereita, jotka voivat ulottua kymmenien metrien päähän ja nostaa ilmaan suuria pilviä hankaavaa pölyä.
Tämä pöly on lisäuhka, koska se voi kerääntyä teleskooppeihin ja laitteisiin, heikentäen niiden suorituskykyä tai aiheuttaen peruuttamattomia vaurioita. ”Kuun pinnan kunto huomioon ottaen tämä ei ole välitön ongelma, mutta mitä enemmän kuun satelliitteja on, sitä suurempi on todennäköisyys, että jokin niistä törmää kohteisiin, joilla on suuri tieteellinen tai kulttuurinen merkitys”, sanoi professori Ian Crawford Birkbeck-yliopistosta Lontoosta. ”Meidän on suunniteltava tulevaisuutta.”
Satelliittien hävittäminen maata kiertävältä radalta tapahtuu hyvin kehittyneen mekanismin mukaisesti. Vuosittain tuhansia laitteita tuhotaan hallitulla paluulla ilmakehään. Kuun ilmakehän puuttuminen vaatii vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotta vältetään avaruusromun hallitsematon kertyminen.
Tämän keskustelun tarve johtuu toteutettavien suunnitelmien laajuudesta. Seuraaville kahdelle vuosikymmenelle on suunniteltu yli 400 kuumissiota. Niihin kuuluvat NASA:n Lunar Gateway -orbitaalinen asema ja Artemis-tukikohta Kuun pinnalla. Näihin hankkeisiin liittyvät Kiinan ja Venäjän suunnitelmat rakentaa omat tukikohdat Kuuhun.
Myös Eurooppa on liikkeellä tässä suunnassa. Ensi vuonna Euroopan avaruusjärjestö laukaisi Lunar Pathfinder -satelliitin, joka on kehitetty testialustaksi tulevalle Moonlight-satelliittiryhmälle, joka aloittaa toimintansa noin vuonna 2030. Jo ennen laukaisua insinöörit analysoivat, miten sen hävittäminen kahdeksan vuoden käytön jälkeen järjestetään.
Tällä hetkellä on olemassa kolme pääasiallista tapaa tuhota kuun satelliitit. Ensimmäinen vaihtoehto on varustaa ne moottoreilla, jotka ovat riittävän tehokkaita niiden viemiseksi aurinkokierrokselle, mikä on teknisesti mahdollista, mutta kallista. Toinen vaihtoehto on siirtää ne kauemmas kuun kiertoradalle, vaikka satelliitin epätasainen painovoimakenttä vaikeuttaa tätä manööveriä. Kolmas vaihtoehto on suorittaa hallittu törmäys kuun pintaan, mikä vaatii huolellista suunnittelua.
Tässä yhteydessä kansainväliset järjestöt ovat alkaneet kehittää sääntely- ja oikeuskehystä. Sara Boyall, Britannian avaruusviraston sääntelyosaston johtaja, selitti, että Yhdistyneiden Kansakuntien työryhmä, joka neuvoo kuutoimintaa, ja avaruusromun hallinnointia käsittelevä virastojen välinen koordinointikomitea laativat suosituksia kuun satelliittien vastuullisesta hävittämisestä.
Yksi yleisimmistä ehdotuksista on avaruusromun hautausmaiden perustaminen. Ajatuksena on osoittaa erityisiä alueita tai suuria kraattereita, joihin satelliitit voidaan laskea hallitusti, mikä vähentää avaruusromun leviämistä. Sekä Iso-Britannia että Yhdysvaltojen johtaman Artemis-ohjelman allekirjoittaneet maat pitävät tätä lähestymistapaa jo toteuttamiskelpoisena ratkaisuna.
”Alueiden luominen Kuuhun on käytännöllisin ratkaisu”, sanoi Ben Hooper, SSTL Lunar Pathfinder -projektin vanhempi johtaja.
”Tiettyjen alueiden nimeäminen ‘romuttamisalueiksi’ rajoittaa ihmisen jättämiä esineitä Kuun pinnalle ja säilyttää samalla muut alueet tieteellistä tutkimusta ja tulevia operaatioita varten”, hän lisäsi.
Euroopan avaruusjärjestön edustaja Charles Cranston, Lunar Light -ohjelman johtaja, oli samaa mieltä siitä, että laskeutumiset tulisi suorittaa hallitusti ”erityisesti varatuilla alueilla” välttäen ”tieteellisesti kiinnostavia, historiallisesti merkittäviä ja nykyisten tehtävien kohteina olevia paikkoja”.
Jotkut tutkijat näkevät näissä hätälaskuissa jopa potentiaalisen mahdollisuuden. John Zarnetsky, avaruustieteen kunniatohtori Open Universityssä, arveli, että iskut huolellisesti valituissa paikoissa voivat antaa arvokasta tietoa Kuun sisäisestä rakenteesta.
”Jos sinulla on esine, jonka massa, geometria ja nopeus ovat tiedossa, ja tiedät käytännössä, mihin se on pudonnut, se on fantastinen kokeilu seismometrian alalla”, hän totesi.
Kun Kuu valmistautuu uuteen intensiivisen tutkimuksen aikakauteen, avaruusroskien hallinta on yhä tärkeämpi tehtävä. Se, miten tämä ongelma ratkaistaan, voi määrittää paitsi kuututkimuksen tulevaisuuden myös sen perinnön, jonka ihmiskunta jättää lähimmälle naapurilleen.
