Se, mikä alkoi muodottomana massana, haudattuna Antarktiksen kerrostumiin, muuttui yhdeksi viime vuosien omituisimmista löydöistä. Se ei ollut kivi eikä kasvi, eikä se ensisilmäyksellä muistuttanut mitään tuttua. Vasta huolellisen analyysin jälkeen kaikki selvisi.
Sisältö
Osittain rekonstruoitu fossiili osoittautui jättimäiseksi munaksi, jonka ikä on arviolta 68 miljoonaa vuotta. Tämä löytö kyseenalaistaa vakiintuneet käsitykset joidenkin suurten matelijoiden lisääntymistavoista liitukaudella.
Löytö dokumentoitiin kansainvälisen paleontologiryhmän toimesta ja julkaistiin tiedelehdessä Nature. Tämän Seymourin saarella löydetyn fossiilin perusteella tutkijat esittävät uuden skenaarion suurten meripetojen lisääntymisestä menneisyydessä.
Yllättävä löytö: fossiilinen muna Antarktiksen jään alla.
Muna löydettiin alueelta, joka on rikas fossiileista, mutta sen alkuperäinen ulkonäkö hämmensi asiantuntijoita. Se ei ollut klassisen munanmuotoinen. Se oli litistetty, taitettu ja rakenteeltaan muistutti enemmän tyhjää pussia kuin kiinteää rakennetta.
Mikroskooppinen analyysi kuoren seinämästä antoi avaimen tämän hypoteesin ratkaisemiseen. Kuori oli erittäin ohut, vain muutaman millimetrin paksuinen, eikä siinä ollut näkyviä huokosia. Kovien, kalsinoitujen rakenteiden sijaan se koostui päällekkäisistä kerroksista, jotka muistuttivat joidenkin nykyisten matelijoiden, kuten liskojen tai käärmeiden, pehmeitä kuoria.
Se on suurin koskaan löydetty pehmeäkuorinen muna, pituudeltaan lähes 28 senttimetriä ja leveydeltään yli 20 senttimetriä, ja yksi suurimmista tunnetuista munista kaikista eläimistä. Tutkijat antoivat sille tieteellisen nimen Antarcticoolithus bradyi, mutta epävirallinen lempinimi on ”Vaatteet”.
Fossiilin muodonmuutos johtuu siitä, että muna halkeili kuoriutuessaan. Se ei puristunut sedimentin painon alla, vaan menetti muotonsa puhallettaessa, mikä vastaa joustavaa kuorta.
Mitä tämä fossiili voi kertoa meille esihistoriallisista matelijoista?
Tähän asti monet tutkijat ovat uskoneet, että suuret merireptilit, kuten mosasaurit, synnyttävät eläviä poikasia avomerellä. Tämä ajatus on saanut vahvistusta nuorten yksilöiden jäännösten löytämisestä kaukana rannikosta. Antarktiksen muna viittaa siihen, että ainakin jotkut lajit käyttivät toista strategiaa.
Sen rakenne viittaa siihen, että se oli munittu veteen tai hyvin matalaan veteen ja poikaset kuoriutuivat melkein heti. Se ei ollut tarkoitettu hautomiseen useiden viikkojen ajan, kuten dinosaurusten kovaksi keitetyt munat, vaan pikemminkin nopeaan kuoriutumiseen.
Fossiilin läheltä löydettiin Kaikaifilu hervei -jäänteitä, yli 10 metriä pitkää jättiläismazosaurusta. Koon ja kontekstin perusteella ne sopivat hyvin mahdollisen vanhemman määritelmään, vaikka tätä ei voida väittää täysin varmasti. Alueelta on löydetty myös nuorten merireptilien luita, mikä viittaa siihen, että paikkaa käytettiin lisääntymiseen.
Löytö vahvistaa vuosia vallinneen käsityksen, että pehmeäkuoriset munat olivat aiemmin paljon yleisempiä kuin aiemmin on luultu. Ilmeisesti jopa jotkut maalla eläneet dinosaurukset käyttivät niitä.
Antarktis, joka on nykyään jäätynyt ja vihamielinen, oli aikoinaan ensiluokkainen elinympäristö meren eliöille, jotka pystyivät säilyttämään jopa kaikkein hauraimmat rakenteet miljoonien vuosien ajan.
