Tärkeä poliittinen ja emotionaalinen konteksti yhdelle taiteilijan tyypillisimmistä lauseista.
Sisältö
Frida Kahlo ei koskaan puhunut abstraktisti. Jokainen hänen sanansa, kuten jokainen hänen maalauksensa, perustui elämänkokemukseen, ruumiillisuuteen, haavoihin ja tietoisuuteen.
Kun hän väitti, että kipu, nautinto ja kuolema ovat osa olemassaolon prosessia ja että vallankumouksellinen taistelu tässä prosessissa avaa ovet älylle, hän ilmaisi syvimmän näkemyksensä elämästä, kärsimyksestä ja kriittisestä ajattelusta.
Olemassaolo yhtenäisenä kokemuksena
Frida ei voinut jakaa elämää miellyttäviin ja epämiellyttäviin osiin. Fyysinen kipu, joka oli seurannut häntä lapsuudesta asti, emotionaalinen ja luova nautinto sekä jatkuva kuoleman läheisyys eivät olleet poikkeuksia, vaan olennainen osa olemassaoloa.
Lausunnossaan hän hylkää ajatuksen, että olemassaolon tulisi pyrkiä vain mukavuuteen tai jatkuvaan onnellisuuteen. Hänen mielestään elämä tarkoitti kaikkien koettelemusten, jopa kaikkein epämiellyttävimpien, läpikäymistä.
Tässä mielessä Kahlo poikkeaa idealistisesta elämänkatsomuksesta ja ehdottaa ihmisen todellisuuden radikaalia hyväksymistä; kärsimykset, nautinnot ja kuolema eivät ole järjestelmän puutteita, vaan itse järjestelmä.
Kipu tietoisuutena, ei uhrina
Kun Frida puhuu kivusta, hän ei tee sitä passiivisesti. Hänen teoksensa osoittavat, että kärsimys voidaan muuttaa kieleksi, kuvaksi ja ajatukseksi . Kipu ei vähennä hänen arvoaan; se saa hänet katsomaan syvemmälle. Sen sijaan, että hän tukahduttaisi tai kieltäisi sen, hän muuttaa sen itsetuntemuksen välineeksi.
Kalon käsityksessä nautinto ei myöskään ole pinnallista . Se liittyy rakkauteen, luovuuteen, yksilöllisyyteen ja kehoon. Se ei ole pakoa todellisuudesta, vaan elämän vahvistamista kärsimyksen edessä. Kuolema puolestaan ei ole tabu, vaan jatkuva läsnäolo, joka antaa olemassaololle intensiteettiä ja kiireellisyyttä.
Kipu, nautinto ja kuolema muodostavat siis kolmikon, joka opettaa, pakottaa ajattelemaan ja kannustaa meitä pohtimaan. On mahdotonta oppia syvällisesti käymättä läpi yhtä näistä tiloista.
Vallankumouksellinen taistelu tietoisuuden aktina
Lainauksen toinen osa on omistettu vallankumoukselliselle taistelulle. Frida ei tarkoita pelkästään poliittista vallankumousta, vaikka se olikin keskeinen osa hänen elämäänsä, vaan koko elämäntapaa.
Taistella tarkoittaa olla tyytymättä passiivisesti siihen, mikä sortaa, aiheuttaa kipua tai rajoittaa, olipa kyse sitten sosiaalisesta, kulttuurisesta tai henkilökohtaisesta tasosta.
Hänen mielestään kivun vastustaminen, normien kyseenalaistaminen, kehon, sukupuolen tai taiteen odotusten haastaminen oli vallankumouksellinen teko. Hänen mukaansa tämä taistelu avaa oven älylle.
Äly kriittisenä tietoisuutena
Frida puhuu älystä, joka ei ole akateemista tai teknistä. Se on kyky ymmärtää rakenteita, jotka muovaavat meitä, tunnistaa itsemme niissä ja päättää, miten vastustaa tai muuttaa niitä. Taistelu herättää mielen, koska se pakottaa meidät tarkkailemaan, analysoimaan ja ottamaan kantaa.
Toisin sanoen, ihmisen älykkyys ei määräydy kärsimysten perusteella, vaan päätöksellä vastustaa niitä aktiivisesti ja tietoisesti.
